Heikkilän tila sijaitsee Järvi-Suomessa, Etelä-Savossa.
Keskellä perinteistä maalaismaisemaa kumpuilevat yrttipenkkien rivistöt tuovat aisteille mielihyvää. Kauneuden ohella yrttien makunystyröitä hivelevät aromit ovat tilanvarsinainen tuotteemme. Neljällä hehtaarilla viljelemme laajaa valikoimaa mausteyrttejä, jotka kuivatetaan ja jalostetaan kuluttajalle sopivaan muotoon. Haluamme tarjota laadukkaan kotimaisen vaihtoehdon ruuan maustamiseen.
Sukutilan historiaa – juuret juontavat tiensä 1770-luvulle.
Aiemmin Heikkilän tilan pääelinkeinona on ollut maitotilana toimiminen ja vanhan estetiikan voi edelleen huomata tilan pihapiiristä. Vanha vuoden 1880 kivinavetta on remontoitu ja modernisoitu nykyään hevostalliksi, mutta edelleen esimerkiksi näyttävät kiviseinät huokuvat tietyllä tapaa sopivissa määrin myös tilan menneisyyttä. Nykyisten yrttipeltojen väleistä voit myös huomata vanhat kiviaidat sekä niiden lomassa puikkelehtivan entisen kylätien pohjan: kiviaidoin reunustettua, valloittavasti mutkittelevaa tietä pitkin hevoskärryt ovat kuljettaneet Heikkilän meijerin tuotteita – voita, juustoa ja maitoa myyntiin pisimmillään jopa Englantiin saakka.
Tilanvaihdoksen myötä pääelinkeino lypsykarjasta sekä viljojen viljelystä vaihtui yrttien viljelyyn vuonna 2007.
Idea yrttien viljelyyn oli monien sattumien summa.
Vuonna 2002 tilan siirryttyä sukupolven vaihdoksen kautta Terhille, koki tila suuren uudistuksen viimeistään 2007 yrttien viljelyn alettua. Lypsykarjan pidosta luovuttiin karjakoon ollessa liian pieni nykyisiin vaatimuksiin, mutta pellot haluttiin pitää kuitenkin viljelyssä siitä huolimatta. Savolaiset pellot ovat pieniä ja kivikkoisia, joten oli keksittävä jotain, joka toisi pienestä alasta huolimatta riittävästi tuottoa.
Terhi puolestaan on kouluttautunut myös puutarhuriksi. Äitiyslomalla ollessaan Terhi kävi muutamilla yrttikursseilla ja sitä kautta kiinnostus yrttien pariin heräsi ensimmäisen kerran. Yrtit olivat uudenlaisia ja Suomessa viljelyn kannalta ei juurikaan niin tunnettuja, joten uusi ja kiinnostava ala veti puoleensa.
Kasvu perheyritykseksi.
2007 yrttien viljely lähti käyntiin kokeilumielessä, jolloin Heikkilän pelloilla viljeltävät yrtit tuotettiin toiselle yritykselle. Ensimmäisenä vuonna lajikkeita oli viidestä kymmeneen, mutta nopeasti työ koukutti ja vei mennessään – pikkuhiljaa syntyi ajatus kokonaan omasta yrityksestä.
2009 alettiin rakentamaan omia suurempia tiloja: kuivuria, tuotantotiloja ja sekä myymälärakennusta. Samalla yrttilajikkeiden määrä pellolla kasvoi kasvamistaan. 2010 perustettiin Heikkilän Yrttitila Oy ja tänä päivänä tilalla toimii kokonaisvaltaisesti perheyritys, jossa todella koko perhe on kukin omalla tavallaan mukana.
Vuonna 2012 Heikkilän Yrttitila valittiin vuoden nuoreksi maaseutuyrittäjäksi ja yrittäjyys on vienyt tiensä Jussin ja Terhin jopa tasavallan presidentin linnanjuhliin 2013. Matka viljelyn ja yrittäjyyden parissa on ollut monella tapaa antoisa ja se puolestaan näkyy tehdyssä työssä: pyrkimyksenä on aina ensiluokkaiset ja laadukkaat tuotteet.